keskiviikko 26. syyskuuta 2012

lauantai 22. syyskuuta 2012

Reviisorin traileri - Out Now!


Reviisorin traileri on viimein täällä. Olkaa hyvät!


P.s. Sen verran paljastettakoon, että karvabudjetti poltettiin loppuun heti kättelyssä. Itse esityksessä otetaan sitten muut niksit käyttöön.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Näyttelijöiden ensimmäinen blogipäivitys (sana kerralla -tekniikalla tehtynä)



Rakas päiväkirja,

Sinä tiedät, että tänään me aiomme olla kovin veijareita koska nyt me tulemme töistä ja rupeamme tekemään lystikkyyttä lisensiaatintyön ohella. Nyt valakka lätsähtää päin pläsiä.

Loppu.

- Reviisorin näyttelijäensemble 

maanantai 10. syyskuuta 2012

Vakavilla asioilla leikkimistä


Uusi harjoitusviikko on jälleen käynnistymässä. Näyttelijöiden kanssa esitystä on työstetty jo elokuun puolivälistä lähtien – viime viikolla kahlasimme jopa koko tekstin läpi ja näin ollen saimme yhdessä jonkinlaisen käsityksen esityksen maailmasta ja henkilöistä sen sisällä.

Omasta näkökulmastani Reviisori heräsi henkiin viime keväänä, jolloin tein Gogolin näytelmästä nyt työn alla olevan sovituksen. Jo tuossa vaiheessa tärkeäksi keskustelukumppaniksi nousi äänisuunnittelija, joka sai kuunnella meikäläisen vuodatuksia purkautuvasta maailmasta, hajoavasta karusellista ja LP-levyn dramaturgiasta. Ymmärsikö mies puheistani tuolloin mitään, on sinänsä yhdentekevää. Ainakin itse aloin ymmärtää entistä paremmin Hlestakovin ja kaupunginjohtaja Anton Antonovitsin ympärille muodostuvaa kuviota. Paperille syntyi kahdeksan näyttelijän ensemblelle tehty näytelmäsovitus.

Reviisorimme on kunnianosoitus Gogolin vuonna 1836 kirjoittamalle yhteiskunnalliselle satiirille. Se tarkoittaa, että rinnastamme ajattoman tarinan tämän päivän ilmiöihin. Käytössämme ovat myös tämän päivän teatterin keinot. Museoesitykset jääköön muille. Valmistumassa on tummapaahtoinen komedia hyvä veli -järjestelmän anatomiasta. Venäläisklassikko Made in E.U. Harjoituksissa olemme törmänneet kysymyksiin yksilön itsekkyydestä, johtajien itsepetoksesta ja kansannousuista.

Ja tästä kaikestako pitäisi kasata komedia pikkujoulusesonkiin? Kyllä vain. Nyt leikitään vakavilla asioilla!

- Jaakko, ohjaaja

perjantai 7. syyskuuta 2012

"Mitä enemmän on revitty, sitä paremman käsityksen se antaa kaupungin johtomiehen toimeliaisuudesta" - Anton Antonovits, Kaupunginjohtaja

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/aprillipiloja_radiossa_20935.html#media=20939


Reviisori on keskuudessanne, olkaa varuillanne!


Turha syyttää peiliä, jos naama on vino. – venäläinen sananlasku


Reviisorin blogi on täällä. Ohjaaja, näyttelijäensemble ja taustatyöryhmä jakavat täällä tuntojaan ja kuviaan harjoituskaudelta. Luvassa on myös sneakpeekejä esitykseen (traileri!) sekä Gogolin venäläisklassikon tiukasti tähän päivään, Turkuun, Suomeen ja Eurooppaan sitovia linkkejä. Päivityksiä asiasta ja asian vierestä. Blogi huipentuu Reviisorin ensi-iltaan Turun Ylioppilasteatterilla 10.11.2012.

Kyllä, voit varata lippusi jo nyt.

Nikolai Gogol: Reviisori
Sovitus ja ohjaus: Jaakko Lenni-Taattola

Esityspäivät: La 10.11./ke 14.11./to 15.11./la 17.11./ke 21.11./to 22.11./la 24.11./ke 28.11./to/29.11./la 1.12./ke 5.12./to 6.12. jo klo 16/la 8.12./su 9.12./ke 12.12./to 13.12./la 15.12.. Esitykset Turun ylioppilasteatterilla, Läntinen rantakatu 23, aina klo 19:00 (itsenäisyyspäivää lukuun ottamatta)

Liput 6 / 12 €

Tiedustelut ja lippuvaraukset: 040 8234791 / info@turunylioppilasteatteri.fi